sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viimeinen viikko


"Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa
tempaista ne yön aikana mukaansa." 
-Japanilainen sananlasku


Täällä on ollut nyt tosi lämmin ja +20C on ollut parhaillaan. Ollaan käyty Lauran kanssa piknikillä ja ottamassa aurinkoa useasti. Maanantaina oli viimeinen kuvanveiston tunti :( ja sain jalan valmiiksi. En ole paljoa muotoillut savesta joten tunnit olivat hyvin hyödyllisiä. 


Lauralla loppui koulu tiistaina joten loppu viikon olin yksin tunneilla. Välillä olo oli vähän yksinäinen, koska oppilaat eivät olleet edelleenkään halukkaita keskustelemaan. Ehkä tuppisuumaisuus on osittain suomalaismaisesta luonteesta kiinni tai myös siitä, ettei virolaiset mielellään puhu englantia (eivät osaa tai eivät uskalla puhua)..en tiedä? 

Tiistaina menimme piknikille läheiseen puistoon Toomemäelle ja juhlistimme Lauran koulun loppumista. Ulkona oli TOSI kuuma, mutta minun oli pakko pitää neuletta päällä koska palan helposti...huhhuh.


Keskiviikkona ja torstaina koulussa oli piirustusta ja maalausta. Opetusta ei enää erityisemmin ollut vaan teimme töitä itsenäisesti. 

Perjantaina sain valmiiksi tussityön, jota olin piirtänyt melkein koko kaksi kuukautta. Hirveä homma siinä oli, mutta pidän lopputuloksesta. 



Perjantaina oli minun viimeinen koulupäivä, koska kurssit loppuivat eikä opetusta enää ole. Menen keskiviikkona vielä käymään koululla täyttelemässä vaihtolappuja ja viemässä/hakemassa tavaroita. Ajattelin lähteä vielä kaupungille piirtelemään jos kelit sallii.

Lauantai aamuna Laura lähti kohti Suomea. Lauralla oli paljon laukkuja ja kasseja joita piti kantaa, joten lähdin kantoavuksi. Menimme bussipysäkille ja siitä Laura lähti kohti Tallinnaa ja sieltä laivalla Suomeen. 

On täällä vähän hiljaista...

Lauantai-iltana oli ihana auringonlasku! Ihastelin ikkunasta kaunista Tartton taivasta...ikävä jää näitä näkymiä.




Myöhemmin lähdin katsomaan Euroviisuja, mutta päädyinkin katsomaan kahden koomikko-oravan stand-up showta. En ymmärtänyt paljoa, mutta silti oli hauskaa!


Sunnuntaina heräsin pulujen tepasteluun kattoikkunan päällä. Uteliaat tepastelijat ovat herättäneet aiemminkin samalla tavalla. 



Enää kolme kokonaista päivää Tarttossa! Aika menee liian nopeasti!



"Älä sure sitä, että yhteinen aika on ohi. Iloitse siitä että se
on ollut."
-Goethe



-Kaisu



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kauneutta ja koruja

Heipä hei!


Kuten aina, netti on täällä hyvin hidas...päivittelen blogia aina kun wi-fi sen sallii.

Viime viikolla tapahtui vaikka ja mitä!

Raatihuoneen edessä oleva patsas Suutelevat opiskelijat (Mati Karmin, 1998) muuttuikin suihkulähteeksi. Hienon näköinen!



Viime viikolla Tarttossa oli Karlova-päivät. Sen ansiosta kadut olivat täynnä pieniä toreja ja taidetta oli joka puolella. Kävin torilla alkuviikosta ja ostin kaksi kaunista korua ja omenan, joka oli kuorrutettu suklaalla. Koulumme seinillä oli paikallisten taiteilijoiden teoksia myytävänä.





herkkuomppu 

Keskiviikkona kävin huollattamassa ripset. Tällä kertaa kokeilin toista paikkaa ja pidin siitä enemmän. Ripset olivat vielä halvemmat ja mielestäni paremman näköiset. 

Kaubamajassa esiintyi joku bändi. Pysähdyimme Lauran kanssa kuuntelemaan hetkeksi ja jatkoimme shoppailua. Ostin tekokynnet ja vähän koristeita kynsiin. Tuunasin halpiskynnet hienommiksi.


Torstaina oli kaunis päivä ja lähdimmekin luokkamme kanssa piirtämään ulos. Oli kiva vaihteeksi piirtää ulkona. 

Perjantaina kävin kampaajalla ja värjäytin hiukseni tumman ruskeiksi! Kampaaja oli vaikea löytää, koska minulla oli tosiaan vihreänsiniset hiukset, joten haastetta oli. Latvat ovat vielä vähän vihreät, mutta sain mukaan color maskin joka auttaa. Kampaaja oli ihana ja ammattitaitoinen. Kampaajakäynti maksoi vain vähän päälle 50e?! 

     ennen                                                                   jälkeen


Illemmalla kävimme pienessä kahvilassa.

Lauantaina lähdin Tallinnaan tapaamaan parasta kamuani Idaa. Menin Tallinnaan bussilla ja taksilla. Tallinnassa shoppailimme ja söimme hyvin ja illemmalla lähdin takaisin Tarttoon. Oli ihana nähdä Idaa! On kamala ikävä <3

<3!

Paluu matkalla näin paljon haikaroita ja niiden pesiä. Yritin ottaa kuvia, mutta kuvat eivät oikein onnistuneet...

haikara ja sen pesä

Sunnuntai sujui leppoisasti. Jalka oli vähän kipeä kävelystä, joten loikoilin punkalla herkkuja syöden ja Simpsoneita katsoen. Tarttossa kaikki leivonnaiset ovat TOSI hyviä. Jopa ihan lähikaupasta ostettu suklaakakku on ihan superia! Muutaman kakun olen syönyt, ehkä vähän enemmänkin...

sunnuntai-illan ilot


lähikaupan suklaakakkua






-Kaisu



perjantai 8. toukokuuta 2015

Vappu

Vappu oli ihana!

Keskiviikkona lähdimme Lauran kanssa Tallinnaan. Menimme bussilla Tallinnan bussipysäkille ja sieltä taksilla satamaan. Bussit olivat astetta hienompia ja halvempia kuin suomalaiset bussit. Tallinnassa meitä odotti poikaystäväni Kalle, sekä Lauran sisko ja hänen poikaystävänsä.

minä ja Kalle <3


 Tallinnassa satoi ja tuuli aivan JÄRKYTTÄVÄSTI! Ulkona emme oikein viihtyneet, joten suuntasimme Kallen kanssa Sadamarketiin. Söimme ja shoppailimme ja lähdimme takaisin Tarttoon.

Torstaina meillä oli Lauran kanssa vielä koulua. Koulussa teimme savitöitä ja sain vihdoin valmiiksi oman savityöni.

Valmis kuvanveiston työ

Torstai-iltana opiskelijoiden kulkue valloitti katukuvan ja vapputunnelma oli kohdillaan. Sain jopa kukan kulkueessa kävelleeltä mieheltä! Illalla lähdimme piknikille viereiseen puistoon.




Perjantaina muutimme Kallen kanssa hotelliin. Kalle oli varannut kaksi yötä luxus-sviitissä Villa Margarethassa. Hotelli koostui useista pienistä jugend-tyylisistä kerrostaloista. Ihana paikka!



Kalle komeana!


Perjantaina kävimme kiertelemässä läheisiä kauppakeskuksia (Kaubamajaa ja Taskua) ja kävimme syömässä Himaalaja Jutudissa. Ruoka oli parasta, mitä olen tähän mennessä syönyt. Kuola valuu jo ajatuksesta... Suosittelen kaikille, jotka pitävät nepalilaisesta/tiibetiläisestä ruuasta! NAM!

Himaalaja Jutud



Lauantaina kävimme Lõunakeskuksessa, joka on bussimatkan päässä Tartton keskustasta. Lõunakeskus on himoshoppaajan paratiisi! Siellä on jotain jokaiselle: kaikenlaisia kauppoja, lapsiparkki ja 4D-elokuvateatteri sekä jääkiekkokenttä keskellä kauppakeskusta! Koko päivä vierähti mukavasti shoppaillessa ja ihmetellessä. Kävimme Kallen kanssa katsomassa 4D-kauhuelokuvan. Hinta ei ollut paha ja lyhytelokuva oli hyvä.



Lauantai-iltana ulkona esiintyi jokin virolainen bändi ja menimme katsomaan sitä. Aika hyvin soittivat! Illalla sattui olemaan todella kylmä, joten paljon katsojia ei ollut...


Sunnuntaina Kalle lähti takaisin Suomeen. Kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme talsimaan bussipysäkkiä kohti. Kalle meni bussiin ja minä jäin pillittämään pysäkille. Noh, pian nähdään <3 Sunnuntai meni muuten pääosin makoillessa ja keräillessä voimia tulevaa viikkoa varten.

Omnomnom




                            


-Kaisu






sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viime viikko

Heipsanssaa!
Netin kanssa on ollut taas vaikeuksia, joten viime postauksesta on jo aikaa...
Viikko hurahti taas vauhdilla ohi. Koulussa olemme maalanneet ja piirtäneet paljon.



omakuva akryyleillä


Minulla on ollut onglemia "sänkyni" kanssa. Nukun siis taitettavalla sohvalla, joka on tähän asti ollut ihan sohvana, koska emme ole osanneet avata sitä... Vihdoin löimme viisaat päämme yhteen ja saimme sohvan selkänojan alas. Samalla huomasin, että lähes puolet laudoista oli joko rikki tai puuttui kokonaan. Siinä sitten aikani viriteltyä sain laudat paikoilleen teipin ja narun avulla. Enää ei ole kuoppia!

Innostuin piirtelemään zentangleja. Yleensä en tykkää tehdä erityisen yksityiskohtaisesti enkä ainakaan tussilla, mutta tästä tyylistä pidän. Tässä muutama piirrustus.








Viikonloppuna oli hyvä ilma ja lähdin ulos piirtämään. Oli mukavaa piirrellä ulkona raikkaassa ilmassa, linnut lauloivat ja viereinen joki solisi mukavasti.

Sunnuntaina kävimme Lauran kanssa Tartu Kunstimuuseumissa. Tällä hetkellä esillä oli "City of Dreams" sekä "Youth Mode". Museo on hieman vinossa, joten ylimmässä kerroksessa vinous tuntui selkeästi. Teokset olivat hienoja ja erityisesti mieleen jäi Youth Moden teokset.

Tartu Kunstimuuseum (Lauran ottama kuva)



                                                     

-Kaisu