sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viime viikko

Heipsanssaa!
Netin kanssa on ollut taas vaikeuksia, joten viime postauksesta on jo aikaa...
Viikko hurahti taas vauhdilla ohi. Koulussa olemme maalanneet ja piirtäneet paljon.



omakuva akryyleillä


Minulla on ollut onglemia "sänkyni" kanssa. Nukun siis taitettavalla sohvalla, joka on tähän asti ollut ihan sohvana, koska emme ole osanneet avata sitä... Vihdoin löimme viisaat päämme yhteen ja saimme sohvan selkänojan alas. Samalla huomasin, että lähes puolet laudoista oli joko rikki tai puuttui kokonaan. Siinä sitten aikani viriteltyä sain laudat paikoilleen teipin ja narun avulla. Enää ei ole kuoppia!

Innostuin piirtelemään zentangleja. Yleensä en tykkää tehdä erityisen yksityiskohtaisesti enkä ainakaan tussilla, mutta tästä tyylistä pidän. Tässä muutama piirrustus.








Viikonloppuna oli hyvä ilma ja lähdin ulos piirtämään. Oli mukavaa piirrellä ulkona raikkaassa ilmassa, linnut lauloivat ja viereinen joki solisi mukavasti.

Sunnuntaina kävimme Lauran kanssa Tartu Kunstimuuseumissa. Tällä hetkellä esillä oli "City of Dreams" sekä "Youth Mode". Museo on hieman vinossa, joten ylimmässä kerroksessa vinous tuntui selkeästi. Teokset olivat hienoja ja erityisesti mieleen jäi Youth Moden teokset.

Tartu Kunstimuuseum (Lauran ottama kuva)



                                                     

-Kaisu

1 kommentti:

  1. Millaisilla kursseilla olet ollut entä miten kurssit eroavat Hyrian taidekoulun kursseista?

    VastaaPoista