maanantai 20. huhtikuuta 2015

Viikonloppu

Aika menee nopeasti. Ollaan nähty ja koettu paljon uutta, mutta silti on vielä paljon jäljellä.

Viikonloppu hurahti ohi hirveällä vauhdilla. Perjantaina kävimme katsomassa Jazz-klubilla livemusiikkia. Söimme juustoja ja kuuntelimme pianistin upeaa soitantaa. Hieno ilta!




Kotimatkalla kävimme vielä pienessä kahvilassa juomassa cappuccinot ja syömässä käsintehtyä suklaata.


Nam nam!


Lauantaina kävimme kirpputoreilla ja kauppakeskuksissa shoppailemassa. Löytyi paljon ihania vaatteita, ehkä vähän liikaakin.

Matkan varrella oli hieno stencil-teos.


 Päiväkahvit joimme viereisessä Eduard Vilde -kahvilassa. Kahvilan ulkopuolella oli veistos, jossa oli Oscar Wilde sekä Eduard Vilde (Tiiu Kirsipuu, 1999).




Sunnuntaina lähdimme etsimään vanhaa kaupunkia, mutta päädyimmekin Tartton kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvit eivät vielä kukkineet, joten käymme puutarhassa myöhemmin vielä uudemman kerran. Löysimme lopulta myös vanhan kaupungin. Rakennukset olivat upean näköisiä ja suloinen kissakin tuli tervehtimään. 







-Kaisu

2 kommenttia:

  1. Hei nämä videot on kyllä kiva lisä tähän blogiin, mahtavaa. Saatko muuten kuvata koululla? Mitenhän mahtaa kuvausluvat mennä Virossa? Olisi mukava nähdä sieltä myös kuvamateriaalia. Voit Avelta kysyä. Näin Aven juuri Jyväskylässä seminaarissa. Asuntoasia on muuten selvä. Laitan sähköpostilla viestiä asiasta.

    VastaaPoista
  2. Hei! Ilmeisesti koululla saa kuvata ja julkisilla paikoilla. Pitääpä kuvailla täältä koululta jotai myös :)

    VastaaPoista